Muutosmatkani, voimaantuminen, naiseus

Kuka minä olen? Miksi oikeasti kannattaa ostaa palvelut minulta?

29.5.2023

Kirjoittanut Iira Tiitta

Ensimmäisiä blogiteksteissäni on kirjoitus, kuinka minusta tuli ilmastotiedehippi. Sivuiltani myös löytää tiedot kuka minä olen ja miksi minä? Mutta ajattelin hiukan syventää ja kertoa tarkemmin

Kuka minä olen? Kuka on Iira Tiitta.

Voisin kertoa, että olen keski-ikäistyvä Siilinjärvellä asuva nainen. Voisin kertoa, että asun aviomieheni ja kahden koiran kanssa. Voisin kertoa tutkinnoistani ja työkokemuksestani. Mutta tällä kertaa kerron elämästäni, mitä minä olen kaiken tuon takana…ja miksi minun kanssani on turvallista lähteä omaa muutostaan käymään läpi. Sillä kerron myös, miten olen oman elämäni niin sanotusti ”räjäyttänyt paskaksi”, miten etsin itseni ja kuinka löysin oman polkuni. Vaikka eihän se polku koskaan ole suora ja selkeä ja aina hiukan ollaan hukassa ollaanko oikeassa suunnassa.

Mikä sitten oli minun matkani, minun muutokseni, minun tarinani?

Mun tarina on varmaan aika perinteinen. Tullaan kolmen kympin ikään, kriisiydytään, huomataan että lähipiirissä mennään naimisiin, perustetaan perhettä jne. No menin naimisiin, perhettä ei tullutkaan ja siitä se prosessi sitten vähitellen käynnistyi.

Monta vuotta lapsettomuushoitoja, oman kropan vihaamista, oman elämäntavan ja arvojen kyseenalaistamista ja lopulta herääminen ”En mä ole mitään tästä halunnut oikeasti…ei tää ole mun elämääni” No mitä tästä voi tulla, jos kumppani ei ole samassa vaiheessa, eikä oikeastaan teillä edes ole mitään yhteistä…avioerohan siitä tuli ja päädyin itkemään onnesta pienen kaksion lattialle. Olin vihdoin vapaa niistä raameista, jotka olin luonut itselleni.

Tästä alkoi mun matka, mun muutos. Pikkuhiljaa opettelin tuntemaan itseni uudestaan, kuulostelemaan kuka minä olen, mitä minä haluan oikeasti. Millainen minä olen naisena, lapsettomuus oli jättänyt rumat arvet mun naiseuteen, sillä mikä nainen sinä olet, jos et voi lapsia saada? Kuitenkin pala palalta ja sirpale kerrallaan mä kokosin itseni, löysin polkuni ja voimani. Näin, että minä olen hyvä itsenäni, juuri sellaisena kuin olen. Tähän auttoi paljon nykyinen puolisoni ja tästä olen kiitollinen hänelle joka päivä. Muistan että aivan yhteisen alkutaipaleemme alussa hän sanoi minulle ”Susta näkee, että sä ole vielä ihan rikki…mutta samalla mä näen, miten hiton vahva sä oot ja mitä kaikkea susta vielä on tulossa”

Naisellisuus, naiseus, voimaantuminen, lapsettomuus

Vaikutus uraan

Tämän kaiken myötä aloin myös pohtimaan omaa uraani. Onko sairaanhoitajan työ se, mitä haluan tehdä? Onko työ mun arvojen mukaista? Saanko siitä, mitä kaipaan? Mä oikeesti rakastin mun duunia hoitajana, varsinkin kaikkea ”teknistä” puolta, haavojen hoitoa, lääkehoitoa. Nähdä miten oma työ vaikuttaa toisen vointiin. Samalla kuitenkin kaipasin haastetta, koin etten pysty hyödyntämään kaikkea mun osaamista ja samalla koin, etten tee sitä mitä mun kuuluu tehdä. En ollut vielä valmis ja niin päädyin opiskelemaan hoitotieteitä (en todellakaan päässyt ensimmäisellä kerralla yliopistoon) ja kohti tutkijan uraa. Kuitenkaan tämäkään ei tuntunut täysin siltä, mitä mun kuuluisi tehdä ja siitä sitten lähti ajatus yrittäjyydestä.


Tällä tiellä mä pystyn yhdistämään mun ammattitaidon niin sairaanhoitajana,  kuin tutkijana, kaikkiin mun arvoihin…tehdä sellaista työtä, jolla koen olevan merkitystä ja koen sen merkitykselliseksi. Eikä tämäkään helppoa ole, on epävarmuutta, pelkoa ja lisää epävarmuutta. Mutta pikkuhiljaa tässäkin löydän oman voimani ja oman ääneni ja tapani toimia. Muutos ei koskaan ole helppo ja siksi kanssakulkija mukana helpottaa prosessia.

Mutta miksi sitten minä olisin sun muutokseen sopiva valmentaja?

Miksi sitten kannattaisi mun valmennusta ostaa oman muutosmatkan tueksi? No siksi, että mä haluan olla juuri sinulle se joka sanoo ”Mä näen mitä susta on tulossa” ja tuen sua siinä matkassa. Tiedän ettei muutos ole helppo, eikä kivuton vaan se voi olla hyvinkin tuskainen ja raapia sun sisintä. Mutta toisaalta se voi olla myös hyvin vapauttavaakin, voi olla, että muutosta etsiessä huomaatkin, että kaikki onkin juuri niin kuin pitääkin ja olet juuri siellä, missä pitääkin ja se on hyvä niin.  Mä haluan olla sulle se oikean polun kartoittaja. En tule kertomaan sulle, että sun pitää tehdä noin, näin tai sillä tavoin, vaan herättelen sua ja sun alitajuntaa, sillä muutos lähtee sinusta itsestäsi, mutta mä voin olla apuna ja tukena. Täältä voi tutustua tarkemmin mitä tarjoan

Aurinko paistaa aina, välillä se vaan on pilvien takana ja välillä tilanne on ettei me nähdä metsää puilta. Tällöin soulcouching valmentaja auttaa sua etsimään sen puun sieltä metsästä ja mun kanssahan se kirjaimellisesti voi olla puiden halailua ja luonnosta voiman löytämistä. Työssäni käytän Greencare menetelmistä luontoavusteisuutta, sekä eläinavusteisuutta. Hevoseni ovat olleet apuna omassa muutoksessani, joten heidän oppejaan myös asiakkaani pääsevät hyödyntämään

Coaching matka on matka kohti tulevaisuutta. Soulcoaaching vie sinut kohti arvojesi mukaista tulevaisuutta

Lue myös

Hevosavusteinen valmennus ja coaching, mitä se on?

Hevosavusteinen valmennus ja coaching, mitä se on?

Minulla on palveluissani Luontosydän valmennus ja tästä saankin välillä kysymyksiä, mitä on hevosavusteinen valmennus ja coaching? Monet tai ainakin useimmat tunnistavat jo sanana ratsastusterapian tai sosiaalipedagogisen hevostoiminnan mutta hevoset apuna...

Millainen on luontosuhteesi?

Millainen on luontosuhteesi?

Look deep into nature, and then you will understand everything better. —Albert Einstein Muistatko millainen suhteesi luontoon oli lapsena? Pystytkö löytämään tuon saman tunteen ja suhteen aikuisena. Millainen on luontosuhteesi nykyään? Olen jo pitkään pohtinut, kuinka...

Luonto…kannattaisiko sitä suojella?

Luonto…kannattaisiko sitä suojella?

Luonto vaikuttaa terveyteemme, vaikka Suomessa luonto on läheinen osa elämäämme ja silti nykypäivänä jollain tapaa kaukainen. Välillä huomaan keskusteluista, että kuinka pahasti olemme etääntyneet luonnosta. Pahimmillaan kuvittelemme, että elämme jonkinlaiset...